Drag Me To Hell -katsanto
Postitettu: 28.06.2009 | Kategoria: Päivitykset | Kommentit (2)
Kävin vihdoin katsomassa eilen Alison Lohmanin ja Justin Longin tähdittämän Drag Me To Hell -elokuvan. Sam Raimin ohjaama elokuva oli aivan upea. Luulin ennen katsomista, että kyseessä olisi tavallinen turha kauhupätkä, mutta nyt olen toista mieltä. Elokuva oli mahtavasti ohjattu ja tehty. Monessa kohdassa elokuvateatterissa naurattiin ja myös useaan kertaan elokuvateatterissa kiljahdettiin, kun ruudulle ilmestyi yhtäkkiä jotakin ja äänitehosteet paukkusivat kovana.
Suosittelen kaikkia siis katsomaan kyseisen pätkän. Manaaja-elokuvaankin oli selviä viitteitä elokuvan loppupäässä… Mahtava leffa, täytyy sanoa!
Sivut ovat nyt väliaikaisesti auki. Saavatpahan ihmiset tietoa Alisonista suomenkielisiltä sivuilta jos nyt tänne löytävät. Myöhemmin päätän, jatkanko sivujen kanssa, jätänkö sivut vain auki katsottavaksi vai suljenko sivut jälleen, ettei edes sivustoon pääse käsiksi. Saa nähdä.
Pelimiehet tuli eilen telkkarista
Postitettu: 08.03.2009 | Kategoria: Päivitykset | Kommentit (0)
Pelimiehet tuli eilisiltana Maikkarilta. Itse valitettavasti en kerennyt nähtä ensimmäistä puolta tuntia, mutta muuten elokuva olisi mielestäni todella hyvä ja Alison siinä upea, kuten myös Nicolas Cagekin. Mitäs piditte?
Aion kohta uudistaa sivua, mutta siihen menee vielä kuukausia. Galleriaan on ollut tarkoitus lisätä kuvia, mutta jostain syystä kuvien lisääminen ei onnistu, joten se pitäisi korjata.
ALO: Mieleenpainuvin sivusto
Postitettu: 05.03.2009 | Kategoria: Päivitykset | Kommentit (0)
Alison Lohman Online voitti Thrill Me Awardsissa palkinnon mieleenpainuvin sivusto. Kiitos paljon sivustolle ja kaikille ALOa äänestäneille! Palkinnon näet tästä.
Pelimiehet tv:stä maaliskuussa
Postitettu: 13.02.2009 | Kategoria: Televisio | Kommentit (0)
Ridley Scottin ohjaama elokuva Pelimiehet (Matchstick Men, USA, 2003) tulee MTV3-kanavalta lauantaina 7.3. klo 22.25 - 00.40. Alison Lohman esittää elokuvassa Royn (Nicolas Cage) tytärtä Angelaa. Muissa pääosissa nähdään Sam Rockwell, Bruce Altman ja Bruce McGill. Kannattaa siis katsoa!
Sympaattinen rikosdraama eriparisista huijarikumppanuksista, pakkoneuroottisesta Roysta ja lipevästä Frankista, joiden Suuri Keikka saa odottamattoman käänteen, kun Royn teini-ikäinen tytär Angela astuu kuvioihin…
Hienoimmat koodit -palkinto
Postitettu: 24.01.2009 | Kategoria: Päivitykset | Kommentit (0)
Alison Lohman Online voitti Addicted Awardsissa kategoriassa “hienoimmat koodit”. Palkinnon näette täältä: klik.
Paras galleria -palkinto
Postitettu: 19.01.2009 | Kategoria: Päivitykset | Kommentit (0)
Alison Lohman Online voitti Radical Noise Awardsissa kategoriassa “Paras galleria”. Kiitos kaikille äänestäneille! Palkinnon näette täältä.
Alisonin biografiaa päivitetty
Postitettu: 13.01.2009 | Kategoria: Päivitykset | Kommentit (0)
Lisäsin biografia-osioon runsaasti faktoja Alisonista ja korjasin Alisonin vanhentuneen ruokavalion. Alison ei ole ollut vegaani sitten vuoden 2006! Hän oli vegaani kolmisen vuotta, mutta lopetti, koska liha tuntui terveellisemmältä vaihtoehdolta hänelle. Alison kuitenkin pyrkii ostamaan lähellä tuotettuja ruokia.